Retket historiallisiin museokohteisiin

Ensimmäinen asia, joka monelle tulee mieleen museokierroksista, taidemuseoista ja taidenäyttelyistä on yleensä jonkinlaista sisätiloissa tapahtuvaa toimintaa. Taidemuseoissa voi katsella kuvataidetta, veistoksia tai vaikkapa nykytaiteen videokollaaseja. Museoissa pääsee taas näkemään oikeita, autenttisia vanhoja esineitä ja historiallisia kohteita.

Mutta myös ulkona luonnossa on paljon nähtävää aina suurista arkeologisista löydöistä ja kaivausalueista historiallisten rakennuksien tai vaikkapa kivikautisten luolamaalauksien äärelle. Historiallisia ulkoilmakohteita löytyy aivan joka puolelta Suomea, niin Suomenlahden rannikon saaristosta, kuin pohjoisimmasta Lapistakin. Nähtävää siis riittää, ja mikä parasta: useimmat historialliset kulttuurikohteet ovat täysin ilmaisia ja odottavat vain kävijöitä.

Etelä-Suomen luonnonhistoriallisia kohteita
Pääkaupunkiseudulla asuville löytyy jo Espoosta oma luonnonpuisto, jonne tullaan usein kyllä kauempaakin. Kyseessä on tietysti Nuuksio, joka on paljon muutakin, kuin pelkkä uimapaikka ja retkeilyalue. Se on nimittäin kansallinen luonnonpuisto ja näin ollen tarkoin suojeltu alue.

Lisäksi alue on merkittävä myös kulttuurihistoriallisesti, sillä Nuuksion seudulle on paikannettu sivilisaatio, joka on ollut yhteydessä ja käynyt kauppaa muiden Itämeren kansojen kanssa jo rautakaudella aikaisemmin. Nuuksio on myös siinä mielessä kiitollinen matkakohde, että sinne pääsee helposti vaikka Espoon paikallisbussilla. Mukaan kannattaa kuitenkin varata retkeilyyn sopiva varustus ja tietysti sopiva vaatetus. Kumisaappaat ovat aivan ehdoton vaatimus, mikäli aikoo tehdä Nuuksiossa muutakin, kuin ottaa aurinkoa rannalla.Retket historiallisiin museokohteisiin 11

Turku
Kun siirrytään pois pääkaupunkiseudulta länteen päin, löytyy vajaan kahden tunnin matkan päästä Suomen vanhin kaupunki, Turku, jossa on tarjolla erityisen runsas valikoima historiallisia nähtävyyksiä. Turun Linna ja Tuomiokirkko ovat niistä varmasti tutuimmat. Molemmat ovat erittäin mielenkiintoisia matkakohteita, ja niistä löytyy myös museo. Tutustua kannattaa ehdottomasti myös Turun torin ympäristöön ja kaupungin Taidemuseoon.

Muualla Suomessa
Museovirasto on inventoinut suomalaisia merkittäviä kulttuuriympäristöjä valtioneuvoston päätöksellä vuonna 2009, ja tällä inventoinnilla on pyritty ilmentämään maamme rakennetun ympäristön monipuolisuutta ja -ilmeisyyttä. Kohteet ovat usein laajempia, kuin pelkät yksittäiset rakennukset.

Esimerkkinä suuremmista kokonaisuuksista voidaan kuitenkin mainita esimerkiksi “Wanha Rauma”, joka on kokonainen puutalokaupunginosa Raumalla. Se on yksi Suomen Unescon kulttuuriperintökohteista. Vastaavia historiallisia kohteita löytyy ympäri maata: Tampereen tehtaat ja työläisalueet, Oulun satama-alue, Porvoon vanha kaupunki, ja niin edelleen. Vanha Rauma on kuitenkin laajin säilynyt puutalokaupunki maassamme, ja sen vuoksi se onkin hyvä kohde, kun jatketaan matkaa Turusta pohjoiseen. Itä-Suomesta löytyy puolestaan muun muassa Suomen kansallismaisemaksikin usein mainittu Kolin Kansallispuisto.

 
 

Lisää artikkeleita Okategoriserade