Museoiden

Muotia museoissa

Muoti ja museot eivät välttämättä heti ensi kuulemalta vaikuta täydellisesti yhteensopivalta kombinaatiolta, mutta Pariisi tarjoaa lukuisia kiinnostavia muotikohteita, joita voi kaikkien taiteen sääntöjen mukaan kutsua museoiksi. Kun museoiden ja muodin yhteyksiin perehdytään vähän syvällisemmin, huomataan myös, että uusi ei voi olla olemassa ilman suhdetta vanhaan: muoti ammentaakin menneistä tyyleistä, suuntauksista ja ajoista, joita ei ole enää olemassakaan. Muoti on aina nykyisen ja menneen yhdistelmä, jossa mennen ajan vaikutteet saavat uuden ilmeen. Ei tarvitse olla muodinluojan koulutuksen saanut päästäkseen jyvälle muodin olemuksesta. Muodilla on paljon kerrottavaa myös tavalliselle tallaajalle. Käy siis mukaan matkalle yhteen muodin itseoikeutetuista pääkaupungeista eli Pariisiin. Siellä riittää mittavasti nähtävää niin museoiden ammattilaiselle kuin kenelle tahansa muodin suuntauksista kiinnostuneelle. Käy sisään tähän lumoavaan maailmaan ja nauti!

 

 

Palais Galliera – muotia museossa keskellä Pariisia

 

Mikä voisikaan olla kiinnostavampaa, kuin tarkastella muotia ja sen eri suuntauksia aikajanalla 1700-luvulta lähtien? Palais Galliera on Pariisin kaupungin oma muotimuseo, joka tarjoaa upean näkymän trendeihin ja muotiin vuosisatojen ajalta. Tämä museo on kuin pyhä paikka, johon on mukavaa tulla yksin ja rauhassa. Tässä museossa pääset myös tutustumaan ranskalaisen muodin suuriin nimiin, kuten Christian Dioriin ja Yves Saint Laurentiin. Vankka, muutaman sadan vuoden ikäinen kivirakennus huokuu arvokkuutta ja harrasta tunnelmaa. Täällä kaikki muodista kiinnostuneet voivat pyhittää päivän itse olennaiselle, eli noin 90 000 muotiluomukselle, joista osaa säilytetään suojassa valolta ja muilta materiaaleja haurastavilta tekijöiltä. Joskus näitäkin helmiä tuodaan onneksi suuren yleisön nähtäville erikoisnäyttelyissä. Museon ohjelmaa ja vaihtuvia näyttelyitä kannattaa siis seurata tarkkaan, jos haluaa päästää osalliseksi kaikkein harvinaisimmista löydöistä.
Palais Galliera tarjoaa kokonaisvaltaisen katsauksen länsimaiseen muotiin, mutta sen kokoelmista puuttuvat täydellisesti isot koot. Barokin jälkeen naisihanne on kääntynyt hoikkaan ja jopa kärsineeseen vartaloon. Tuntuu kuitenkin todella oudolta, että isot naiset eivät olisi olleet arkipäivää jokaisella vuosisadalla – muodin museossa he kuitenkin loistavat poissaolollaan. Koot 44 – 56 ovat onneksi kuitenkin tulleet jäädäkseen erityisesti käyttömuotiin myöhempinä aikoina, vaikka niitä ei suurten muotiniekkojen kokoelmista löytyisikään. Nykyisin isokokoisille naisille on onneksi saatavilla upeita luomuksia myös tavallisessa kuluttajamyynnissä!

 

Muoti muuttuu ja tarkistaa periaatteitaan

 

Muodilla on kautta vuosisatojen määritelty joukkoon kuulumista ja tyyliä. On kuitenkin sanomattakin selvää, että kaikki muotiluomukset eivät sovi kaikenlaisille vartalotyypeille. Tässä ei kuitenkaan ole kysymys painosta tai koosta vaan vartalon mallista. Jos haussa ovat esimerkiksi XL-koot naiset, voit olla varma, että suurimmat haute couture -muotitalot eivät pidä niitä valikoimissaan – ja tässä täytyy kyllä todeta, että täysin perusteettomasti! Haute couture -muotimaailmaa onkin luonnehdittu arvoiltaan välillä kyseenalaiseksi. Nykyisin muotitaloja kannustetaan palkkaamaan terveen ja hyvinvoivan näköisiä malleja, jotka myös monissa tapauksissa pystyvät kantamaan vaatteensa erittäin kauniisti. Taistelu terveemmän naisihanteen puolesta siis jatkuu vahvana! Mikä parasta, nykyisin on saatavilla yhä enemmän kauniita muotivaatteita kaikenkokoisille naisille. Asenteet muuttuvat – ja muoti sen mukana.
Onneksi nykyisin on myös monia tuotemerkkejä, jotka kannustavat kaikkia naisia olemaan ylpeitä itsestään juuri sellaisina kuin ovat. Kurvikas nainen on kaunis ja kerää varmasti katseita, kun päällä ovat kauniit vaatteet ja tyyli on muutenkin kohdallaan. Omat muodot voi tuoda esiin upealla tavalla vaatevalintoihin panostaen. Jos tarvitset uutta puhtia XL-pukeutumiseesi, katso tästä. Kiinnitä huomiota kuosiin ja väreihin: muodin sääntöjä noudattaen kokonaisuus koostuu yksityiskohtien täydellisestä tasapainosta – jokaista osasta on oltava oikeassa suhteessa ja liika on liikaa. Kun suunnittelet vaatetuksesi huolella, ehkäpä löydät jonain päivänä myös oman asukokonaisuutesi muodin museosta!